Kesä loppui. Enää ei voi antautua auringolle mummin mökin verannalla. Paistatella tunnista toiseen ja nautiskella lämmöstä. Sinne jäivät myös ikkunan kärpäset, joita jahdata milloinkaan väsymättä. Pihan ruohotupsujen väliset ötökät ja pensaissa piilottelevat yllätykset.
Sinne jäivät mummin kävelyretket, joiden aikana tassut näkivät, vaikka mitä mielenkiintoista.
Ja kun luomet alkoivat luppaa ja ulkoilmateatterin vaiheita ei jaksanut enää seurata... Ah, ihanassa omassa aitiossa pystyi pistämään päikkäreille milloin vain...
Kun alkoi normaali arki, tassut olivat eteisessä useaan otteeseen kera kysyvän ja odottavan ilmeen. Nuuhkivat kantokoppaa, kävivät välillä jopa sisällä istumassa ja kokeilemassa, jos sillä pääsisikin takaisin. Pettymys oli karvas ja odotus tulokseton. Näinkö julmaa tämä sitten on... Välillä pääsee paratiisiin ja sitten sieltä riuhtastaan raa´asti pois. Ja kuka tietää pääseekö sinne lainkaan uudestaan?
Mietin, voiko tuollaisesta kissat masentua? Kai se mahdollista on. Ainakin ilmeistä päätellen ja passiivisuudesta. Joka onneksi kesti vain hetken ja minä laskin sen kokonaisvaltaiseksi palautumisajaksi. Kyllähän ihmisiäkin vähän väsyttää reissaaminen, eikä lomalta paluu arkeen ole aina niin ruusuinen?
Tassujen syksy ei ole ollut synkkä. Niiden elämään on ilmaantunut paljon vauhtipäiviä. Niiden seuraksi on saapuneet suuremmat tassut, jotka vilahtivat jo kerran aiemmin täällä. Ehkä joku pistikin ne merkille? Ne eivät olleet kovin pienet. Ne kuuluvat tassujen toistaiseksi osa-aikaiselle veljelle, Remulle. Niiden tassujen myötä on tassujen kodissakin vähän erinäköistä.
Kaikki kolme ovat tottuneet toisiinsa. Enää ei kierretä kaukaa, vaan ohi loikitaan läheltä, toisin aika vauhdilla. Välillä Remu yrittää päästä hippa-piilos-leikkiin mukaan ja näky on suorastaan niin huima, että on helppo nähdä jo seuraaviin sekunteihin kun tavarat ja kissat lentelevät. Aika usein leikki taitaa tyrehtyä tilan puutteeseen tai jonkinlaiseen leikki seis -komennukseen. Tai sähähdykseen; ei me oikeasti uskalleta vielä hippaa sun kanssa täysillä olla... Kissat nauttivat, kun on paikalla on lähes ikiliikkuva lelu, heiluva häntä. Sitä ne jaksavat seurata ja jahdata. Tosin kiinni eivät ole vielä saaneet kai kunnolla kertaakaan. Mielestäni hyvä, eikö se korvaa hyvin sen akvaarion, joka monesta kissakodista taitaa löytyä? Kaikille kolmelle on aktiviteettia ja seuraa toisistaan. Vielä ei olla kuitenkaan niin läheisiä sisaruksia, että olisin onnistunut saamaan kunnon kuvaan koko koplan. Mutta sen verran läheisiä kuitenkin, että täysin rennosti osaa ottaa itse kukin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti