Heinäkuu 2011

Candy on kokenut taas paljon uutta. Juhannuksena oli jännittävä matka Pertteliin. Sekä kissalle, että omistajalle. Mietin jo lähtöaamuna, uskallammeko siltikään? Candy oli ollut edellisenä yönä poikkeuksellisen villi ja vallaton. Ja minä olin nukkunut poikkeuksellisen vähän ja katkonaisesti. Mietin jo puolihäpeissäni millaista se olisi kylässä. Kauniissa kodissa, jossa on paljon tuhottavaa ja pudotettavaa. O-ou, miten ne lemmikkivakuutuksen ehdot meinivätkään? Päätin uhmata tulevaa ja olla perumatta reissua. Viime näkemisestä oli niin pitkä aika. Liian pitkä. Tulisi suru puseroon monelle, jos emme lähtisi.. Turhaan emmin. Reissu oli oikein onnistunut. Olimme paljon ulkona. Mitään ei mennyt rikki. Näimme naapurin kissan, joka tuli katsomaan, että kuka tuo kummajainen on, joka on tunkenut reviirilleni? Joku melko harmiton rääpäle - taisi tuo , viisi kertaa Candyn kokoinen tuumata. Ja lähti nopeasti sinne mistä oli tullutkin. Candyn ajatukset olivat melko erilaiset. Se tunki syliini ja teki kaikki hädät hädässä. Paniikkivahingot, reppana. Mietin mistä se johtui? Toisen kissan koostako? Vai siitä, että se oli kissa, joka lähestyi eri tavalla kuin koira? Olimme tavanneet tähän mennessä vain koiria. Luuleekohan Candy olevansa koira? Olinko minä nyt aiheuttanut kissalle identiteettiongelman? Pitäisikö tätä asiaa yrittää korjata jotenkin...

Yökin meni loistavasti. Kiitos huoneessamme oleilleen hamsterin. Illalla hamsteri pääsi lenkille juoksupalloon pitkin lattioita. Sitä Candy seurasi ja tuijotti. Ei koskenut. Ihmetteli, mikä tuo tuollainen itsestään liikkuva pallo on? Ja hamsterin häkin vieressä Candy oli koko yön. Silmä kovana ne serasi hamsterin juoksua ja muita liikkeitä, eikä olisi millään malttanut nukkua. Oli villeys ja vallattomuus tipotiessään. Nyt todella ymmärsin, miksi jotkut hankkivat kissoille akvaarion.

Kotona tapahtui muutos. Sohva muuttui hapsuiseksi. Ennen se oli sileä. Minun oli sittenkin hankittava kunnon kiipeilyteline, eikä mikään tolppa. Oli se sitten kuinka ruma kapistus tahansa. Täysin oma vikani tuo sohvan hapsustailaus, tunnustan. Löysin sitten kelpuuttamani pieneen tilaan mahtuvan yksilön zooplussasta. Hyvällä tuurilla vielä juuri tahtomani oli alennuksessa! Kiipeiluteline saapui suuressa laatikossa, joka painoi paljon. Kiltti postitäti lainasi minulle nokkakärryjä, joilla sain kiikutettua laatikon kotiin. Candy oli intoa täynnä auttamassa sen avaamisessa.

Ja ai-ai sitä ihanuutta, kun koko hökötys oli valmis. Ja ihan ylhäältä katon rajasta, löytyi oma lempipaikka heti. Ei tarvinnut enää kiivetä telkkarin päälle ja tulla komennetuksi heti alas. Tunsin pienen piston sydämessäni, ihan minin..

Olemme käyneet melkein joka ilta lenkillä. Candy nauttii. Olemme tavanneet monta kivaa koiraa ja monta kivaa omistajaa. On ollut kiva huomata, kuinka positiivisesti monet suhtautuvat Candyyn. Koirat ovat kiinnostuneita ja osaavat hienosti tulkita kissan eleitä ja ottaa rauhallisesti. Välillä haistetaan varovasti. Joskus vaan katsellaan kauempaa. Candy selvästi huomaa eron koirien välillä. Kaikki eivät ole Bichon Friséitä tai Italian vinttikoiria. Ne muut ovat oudompia, eikä niistä aina tiedä mitä ajatella. Yhtenä iltana olimme pitkän aikaa jumittuneena muutamalle ruohoneliölle kahden Tiibetinspanielin pennun ja kahden Bassetin kanssa. Pentujen toinen omistaja ihastui Candyyn, joka tunki tämän syliin... Olisi varmasti ottanut mukaansa jos olisi saanut.. Mutta silti löytyy niitäkin, jotka katsovat pahalla. Kai se on se olettamus, että kissa käy kimppuun ja raatelee koiran. Ja minä olen vastuuton kun vien kissani ulos. Ei kai missään kuitenkaan lue, että puistot ja nurmikot ovat vain ihmisille ja koirille? Kai niistä vähän kuuluu myös kissoille, jotka osaavat olla nätisti. Siellä ulkona on niin paljon kaikkea kiinostavaa...

Ja ihan vähän ollaan käyty kiltisti kaupan ulkopuolella odottamassa pientä ostosten tekijää. Varovasti siinä tyhjän koiraparkin vieressä.